 |
> Rokkia, rouvat! > 60-luku
VASTAKULTTUURIN NOUSTESSA 1960-luvulla naiset vahvistivat paikkansa
popmusiikissa.
Sellaiset artistit kuin Joan Baez, Joni Mitchell ja Laura Nyro tekivät
nimeä merkittävinä laulaja-lauluntekijöinä.
Folk-musiikin piirissä syntynyt laulaja-lauluntekijä-traditio antoi
naisille mahdollisuuden kirjoittaa lauluja, jotka käsittelivät
henkilökohtaisia aiheita ja nimenomaan ”naisteemoja”.
Samalla valtavirran musiikissa nousivat tyttöbändit, kuten The Supremes,
The Ronettes sekä Martha and the Vandellas. Vaikka nuo yhtyeet eivät
olleet juurikaan feministisiä, niiden myötä naisten rooli
populaarimusiikin markkinoilla vakiintui.
|
> varhaiset vaikuttajat
> 60-luku
> 70-luku
> 80-luku
> 90-luku
> 2000 A–L
> 2000 M–Ö
> Suomi |
 |
Joni Mitchell
FOLK. Joni Mitchell ei ole vaatimaton: hänen listansa ensimmäisen sijan jakavat Bob Dylan ja Joni Mitchell, eikä muita sijoja ole jaettu. Mitchell on yksi maailman tärkeimpiä artisteja – ei naisartisteja, mitä termiä hän inhoaa. Annie Lennox sanoo Joni Mitchellin olleen järisyttävä esimerkki. ”Tunsin, että ehkä minäkin voisin olla yksi niistä, jotka luovat jotain vastaavaa – ei niin, että kukaan voisi tehdä mitään yhtä merkittävää kuin Mitchell, hän on koskematon!”
SITAATTI. "Battalions of paper-minded males, talking commodities and sales, while at home their paper wives, and paper kids, paper the walls to keep their gut reactions hid"
– Harry’s House-centerpiece
|
> 
> www.jonimitchell.com
|
 |
Laura Nyro
FOLK. Laulaja-lauluntekijä Laura Nyro aloitti uransa teini-ikäisenä lahjakkuutena. Hän julkaisi ensimmäisen levynsä 1967, ja Nyrosta tuli aikansa kultti-ikoni. Nyro vetäytyi musiikkialalta vuosiksi, mutta teki paluun 90-luvulla levytetyn Walk the Dog & Light the Light -levyn myötä. Uuden, viimeiseksi jääneen levyn sanoitukset ovat feministisiä ja kantaaottavia. Nyro totesi, että "tietty feminismi näkyy kirjoittamissani lauluissa, koska se on näkökulma, josta maailmaa katson." Nyron kuoltua vuonna 1997 jopa Joni Mitchell tunnusti olevansa hänelle musiikillisesti velkaa.
SITAATTI. "They say a woman's place is to wait and serve, under the veil, submissive and dear,
but I think my place is in a ship from space to carry me the hell out of here" – The Right To Vote
|
>
> www.lauranyro.com |